Anglosaksit

Hakusana ”anglosaksi” ohjaa tänne. Kielestä kerrotaan artikkelissa muinaisenglanti.
Anglosaksien muuttoliike 400-luvulla.
Englannin kansat noin vuonna 600. Anglit punaisella, saksit ruskealla, juutit keltaisella.
Englannin historian aikakaudet
 
Esihistorian. 43 asti
Rooman Britannian. 43–410
Anglosaksitn. 500–1066
Normannit1066–1154
Plantagenet1154–1485
Tudor1485–1603
     Elisabetin1558–1603
Stuart1603–1714
     Jaakon1603–1625
     Kaarlen1625–1649
     (Interregnum)1649–1660
     Restauraatio1660–1714
Yrjöjen1714–1837
     Sijaishallitsijoiden1811–1837
Viktoriaaninen1837–1901
Edvardiaaninen1901–1914
I maailmansota1914–1918
Sotien välinen1918–1939
II maailmansota1939–1945
  • n
  • k
  • m

Anglosaksit ovat Englantia varhaiskeskiajalta lähtien asuttaneita germaanisia kansoja, jotka puhuivat alun perin muinaisenglannin kieltä. Englannin historiassa käsite anglosaksinen aika tarkoittaa aikaa kansainvaelluksista vuoteen 1066, jolloin normanni Vilhelm Valloittajasta tuli Englannin kuningas. Nykyajan briteistä monet ovat anglosaksien jälkeläisiä, ja nimityksellä viitataan nykyisiinkin englantia puhuviin kansoihin.[1]

Anglosaksilainen väestö pohjautuu 400- ja 500-luvuilla alkaneeseen kehitykseen, jolloin angleja, sakseja ja muutamia muita germaaniheimoja tunkeutui Ison-Britannian saaren itä- ja sittemmin myös etelärannikolle kansainvaellusten pyörteissä. He olivat lähtöisin Pohjois-Saksan, Hollannin ja Tanskan alueelta.[2]

Beda Venerabilisin mukaan kaikki anglosaksit polveutuivat kolmesta germaaniheimosta: angleista, sakseista ja juuteista. Beda kirjoitti, että nämä kansat muuttivat 400-luvulla Pohjois-Saksasta Britteinsaarille brittien hallitsijan Vortigernin kutsumina. Vortigern pyysi heidät apuun taistelussa piktejä ja skotteja vastaan, jotka tekivät ryöstöretkiä etelään nykyisen Skotlannin alueelta.[3]

Ison-Britannian itäisiin ja eteläisiin osiin syntyi saksilaisten (sittemmin angleihin sulautuneina anglosaksien) asutuksia ja kuningaskuntia.[3] 600-luvun alussa olivat muodostuneet anglosaksien seitsemän kuningaskuntaa Wessex, Mercia, Itä-Anglia, Northumbria, Sussex, Kent ja Essex. Vuonna 829 Wessex nousi hallitsevaan asemaan.[4]

Germaaniheimot sulauttivat itseensä tai tunkivat länteen britit, jotka olivat saaren aikaisempaa kelttiläistä väestöä. Kelttiläistä kieltä puhuvien väestöjen haltuun jäivät Ison-Britannian saaresta lopulta lähinnä Wales, Cornwallin niemimaa, Cumbria ja suurin osa Skotlantia. Tulokkaat tekivät muinaisenglannista Britannian valtakielen. Anglosaksit alkoivat kääntyä muinaisuskosta kristinuskoon 600-luvulla.

Uudemmalla ajalla anglosaksiin, normanniranskaan ja latinaan pohjautuva englannin kieli syrjäytti Walesissa, Cornwallissa, Skotlannissa ja Irlannissa kelttikieliä niin, että niistä on enää vain vähäisiä jäänteitä jäljellä.

Lähteet

  1. ↑ anglosaksi. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  2. ↑ Settlers in Britain BBC. Viitattu 5.7.2012.
  3. ↑ a b Anglo-Saxon Encyclopaedia Britannica Online Academic Edition. Encyclopaedia Britannica Inc. Viitattu 10.10.2014.
  4. ↑ The Anglo-Saxon Tribal Kingdoms- The Heptarchy, English Moncarchs

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anglosaksit Wikimedia Commonsissa