Ateenan ensimmäinen hautausmaa

Ateenan ensimmäinen hautausmaa.

Ateenan ensimmäinen hautausmaa (kreik. Πρώτο Νεκροταφείο Αθηνών, Próto Nekrotafeío Athinón) on Ateenan merkittävin hautausmaa. Se sijaitsee Metsin kaupunginosassa kaupungin keskustan eteläpuolella. Hautausmaa muodostaa suurikokoisen, hyvinhoidetun puistomaisen alueen.[1]

Hautausmaa perustettiin vuonna 1837 ja se oli nimensä mukaisesti nykyaikaisen Ateenan ensimmäinen hautausmaa. Siitä tuli pian ennen kaikkea tunnettujen henkilöiden hautapaikka. Sinne on haudattu sekä merkittäviä kreikkalaisia henkilöitä että ulkomaisia filhelleenejä. Monet merkkihenkilöiden haudoista ovat suurikokoisia mausoleumeja. Monet vanhimmista ja monumentaalisimmista haudoista ovat heti hautausmaan sisäänkäynnin lähellä.[1][2] Hautausmaalla ovat Ágioi Theódoroi sekä Ágios Lázaros -kirkot.

Tunnettuja haudattuja

Sofía Afentákin hauta, yksi hautausmaan tunnetuimmista. Giannoúlis Chalepásin veistämä hautamonumentti esittää nukkuvaa vainajaa, joka kuoli 18-vuotiaana tuberkuloosiin.[2]
Heinrich Schliemannin hauta.
  • Geórgios Avérof, filantrooppi ja liikemies
  • Sotiría Béllou, laulaja
  • Giannoúlis Chalepás, kuvanveistäjä
  • Richard Church, kenraali
  • Jules Dassin, elokuvaohjaaja
  • Odysséas Elýtis, runoilija
  • Dimítrios Farmakópoulos, taidemaalari
  • Adolf Furtwängler, arkeologi
  • Humphrey Jennings, elokuvatuottaja
  • Geórgios Kafantáris, pääministeri
  • Mános Katrákis, näyttelijä
  • Theódoros Kolokotrónis, kenraali ja poliitikko
  • Maríka Kotopoúli, näyttelijä
  • Vasílis Logothetídis, näyttelijä
  • Oréstis Makrís, näyttelijä
  • Melína Merkoúri, laulaja
  • Andréas Michalakópoulos, poliitikko
  • Dimítris Mitropános, laulaja
  • Dimítris Mitrópoulos, kapellimestari, pianisti ja säveltäjä
  • Kostís Palamás, runoilija
  • Aléxandros Panagoúlis, poliitikko ja runoilija
  • Andréas Papandréou, pääministeri
  • Geórgios Papandréou, pääministeri
  • Katína Paxinoú, näyttelijä
  • Demis Roussos, laulaja
  • Alékos Sakellários, ohjaaja
  • Ríta Sakellaríou, laulaja
  • Heinrich Schliemann, arkeologi ja Troijan kaivaja
  • Giórgos Seféris, Nobel-palkittu runoilija ja diplomaatti
  • Ángelos Sikelianós, runoilija ja näytelmäkirjailija
  • Charílaos Trikoúpis, pääministeri
  • Vasílis Tsitsánis, säveltäjä
  • Thanásis Véngos, näyttelijä
  • Sofía Vémpo, laulaja
  • Alíki Vougioukláki, näyttelijä
  • T. H. White, kirjailija
  • Emmanouíl Xánthos, Filikí Etaireían perustaja
  • Níkos Xyloúris, laulaja ja säveltäjä
  • Ernst Ziller, arkkitehti
  • Xenofón Zolótas, pääministeri

Lähteet

  1. a b Athens' First Cemetery Athens Info Guide. Viitattu 2.3.2015.
  2. a b First Cemetery of Athens A View on Cities. Viitattu 2.3.2015.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ateenan ensimmäinen hautausmaa Wikimedia Commonsissa

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:First Cemetery of Athens