Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

sijainti

Toimialueen maakunnat Etelä-Savo
Päätoimipaikka Mikkeli
Ylijohtaja Jari Mutanen
Vuosibudjetti 4,8 milj. € (2020)[1]
Infobox OK

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ruots. Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Savolax) on yksi Suomen 15:stä ja samalla 4:stä kahden vastuualueen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Sen toimialueeseen kuuluu Etelä-Savo, jonka liikenne- ja infrastruktuuriasiat hoitaa Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Päätoimipaikkana on Mikkeli (ollen myös ainoa toimipaikka).

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus aloitti toimintansa vuonna 2010. ELY-keskuksen tehtävät muodostuvat entisten Etelä-Savon TE-keskuksen ja Etelä-Savon ympäristökeskuksen tehtävistä.

Etelä-Savon ely hoitaa myös Aluehallinnon tietohallintopalveluyksikköä (AHTI), jonka toimipisteet ovat kautta maan eri elyjen, avien, te-toimistojen ja maistraattien ym. alueellisten valtionvirastojen yhteydessä.

Ylijohtajat

Lähteet

  1. Tulostavoiteasiakirja 2020 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Viitattu 4.12.2020.

Aiheesta muualla

  • Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kotisivut
  • Aluehallinnon tietohallintopalveluyksikkö AHTI (Arkistoitu – Internet Archive)
  • n
  • k
  • m
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.