Grand Trianon

Grand Trianon
Grand Trianon vuonna 2009
Sijainti	Versailles, Yvelines, Ranska
Koordinaatit	48°48′53″N, 2°0′17″E
Rakennustyyppi	palatsi
Valmistumisvuosi	1688
Suunnittelija	Jules Hardouin-Mansart
Rakennuttaja	Ludvig XIV
Omistaja	Ranskan valtio
Tyylisuunta	italialaistyylinen barokki
Runkorakenne	tiili
Julkisivumateriaali	marmori
Kerrosluku	1
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKNimi-testi OK

Grand Trianon (”Suuri Trianon”) eli Trianon de marbre ("Marmori Trianon") on kuningas Ludvig XIV:n vuonna 1687 rakennuttama ja arkkitehti Jules Hardouin-Mansartin suunnittelema italialaistyylinen barokkipalatsi Versailles’n palatsin puiston laidalla Ranskassa.^[1][2]

Ludvig XIV rakennutti sen itselleen ja rakastajattarelleen Montespanin markiisitar Françoise Athénaïs de Rochechouart de Montemart’lle eräänlaiseksi pakopaikaksi lähes kahden kilometrin päähän pääpalatsista,^[3] jossa he kutsuvieraineen voisivat nauttia kevyitä aterioita (collasion) joutumatta noudattamaan hovin äärimmäisen ankaraa etikettiä.^[2]

Grand Trianoniin liittyy oma puisto, jonka alueella on myös Ludvig XV:n vuosina 1762–1768 rakennuttama huomattavasti pienempi palatsi, Petit Trianon.

Vuonna 1663 Ludvig XIV osti Versailles’n liepeillä sijainneen pienen Trianonin kylän maat,^[4] ja vuonna 1670 hän antoi arkkitehti Louis Le Vaulle tehtäväksi suunnitella sinne rakennettavan posliinisen paviljongin, niin sanotun "Posliini-Trianonin" (ransk. Trianon de porcelaine).^[3]

Rakennuksen julkisivu tehtiin valkoisista ja sinisistä delft-tyylisisistä keraamisista ”posliinilaatoista”, joita valmistettiin Rouenissa, Lisieux’ssä, Neversissä ja Saint-Cloud’ssa. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1670, ja ne valmistuivat vuonna 1672.

Vuoteen 1687 mennessä keraamiset laatat olivat jo siinä määrin haurastuneet, että Ludvig XIV määräsi paviljongin purettavaksi ja korvattavaksi kestävämmästä materiaalista tehdyllä rakennuksella. Sen sai suunniteltavakseen arkkitehti Jules Hardouin-Mansart.^[4][5] Uusi rakennus oli kaksi kertaa entisen posliinipaviljongin kokoinen, ja se rakennettiin Languedocista saadusta punaisesta marmorista.^[6]

"Pieni palatsi vaaleanpunaista marmoria ja porfyyriä, upeine puutarhoineen", kirjoitti Jules Hardouin-Mansart. Arkkitehti kunnioitti Ludvig XIV:n ohjeita kirjaimellisesti, ja kuningas seurasi tarkasti rakennustöiden edistymistä; hän jopa tilasi henkilökohtaisesti Peristyylin rakentamisen.^[2]

Grand Trianonin pylväikkö tunnetaan virheellisesti nimellä "Peristyle", joka on arkkitehtoninen termi, joka itse asiassa kuvaa pylväsriviä, joka kulkee rakennuksen tai pihan ympäri. Vaikka tämä pylväsgalleria vain yhdistää palatsin kaksi siipeä, Ludvig XIV:n aikainen nimi on jäänyt käyttöön.^[2]

Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1687, ja rakennus valmistui seuraavan vuoden tammikuussa. Sen vihkivät käyttöön Ludvig XIV ja hänen toinen vaimonsa Madame de Maintenon kesällä 1688.

Uudessa Marmori-Trianonissa oli muotopuutarhoja "täynnä kaikenlaisia ​​appelsiinipuita ja vihreitä pensaita", ja sitä ympäröivät valtavat kukkapenkit ja terassit, joissa oli kymmeniä tuhansia tuoksuvia kukikia. Ne istutettiin ruukkuihin, jotka kaivettiin kukkapenkkeihin, jolloin niitä voitiin vaihtaa päivittäin.^[2]

Vuosina 1703–1711 Trianonissa asui Ludvig XIV:n poika, Ranskan kruununprinssi Ludvig, joka tunnetaan myös nimellä le Grand Dauphin. Palatsista tuli myös Ludvig XIV:n pojanpojan Burgundin herttua Louis’n ja puoliso Savoijin prinsessa Marie Adélaïden, Ludvig XV:n vanhempien mielipaikka.

Ludvig XIV:n viimeisinä vuosina Trianonissa asui hänen kälynsä Orléansin herttuatar Elisabeth Charlotte, joka hovissa tunnettiin lyhyemmin nimellä Madame, sekä tämän poika Orléansin herttua Filip, josta myöhemmin tuli Ranskan sijaishallitsija eli regentti. Vuonna 1708 Ludvig XIV määräsi Grand Trianoniin rakennettavaksi siipirakennuksen, jonka myös suunnitteli arkkitehti Hardouin-Mansart.^[7] Tässä siipirakennuksessa, jonka nimi on Trianon-sous-Bois ("Trianon metsän alapuolella"),^[7] asui sittemmin Orléansin sukua sekä myös Ludvig XIV:n aviottomana Madame de Montespan'in kanssa syntynyt, mutta laillistettu tytär Françoise-Marie de Bourbon, joka avioitui Orléansin herttua Filip II:n kanssa.

Myös kuninkaan nuorin pojanpoika Berryn herttua Kaarle ja hänen puolisonsa Marie Louise Élisabeth d'Orléans asuivat jonkin aikaa Trianonissa. Kun Orléansin suvulla kuitenkin oli tiloja myös Versailles’n palatsissa, heidän tilalleen Trianoniin tuli Françoise-Marien sisar, Bourbonin herttuatar Louise Louise Françoise de Bourbon, Madame la Duchesse, joka myöhemmin rakennutti Pariisiin Trianonia muistuttavan palatsin, Palais Bourbonin.^[8]

Vuonna 1717 Venäjän keisari Pietari I tutustui Versailles’n palatsiin ja puutarhoihin. Vierailunsa aikana hän asui Grand Trianonissa. Hänen rakennuttamansa Pietarhovin suuri palatsi onkin Versailles’n linnan jäljitelmä.^[9]

Ludvig XV ei tehnyt Grand Trianoniin muutoksia ja sitä käytti kesäisin kuningatar Maria Leszczyńska.^[2] Vuosina 1740 ja 1743 hänen appensa, Marian isä Stanisław Leszczyński asui siellä vieraillessaan Versailles’ssa.

Myöskään hänen seuraajansa Ludvig XVI:n aikana Grand Trianoniin ei tehty rakenteellisia muutoksia. Hänen puolisonsa kuningatar Marie Antoinetten lempipaikaksi tuli sen lähelle rakennettu Petit Trianon,^[10] mutta hän järjesti muutaman kerran myös teatteriesityksiä Grand Trianonin galerie des Cotellessa, jonka seinillä on Versaillesia ja Trianonia esittäviä Jean Cotellen maalauksia,^[11] kunnes Petit Trianonin puutarhaan valmistui vuonna 1780 oma teatteri.^[12]

Ranskan vallankumouksen aikana vuodesta 1789 lähtien Grand Trianon jäi autioksi. Keisariksi tultuaan Napoleon teki siitä vuodesta 1810 lähtien yhden asunnoistaan ja sisusti sen empiretyyliin. Napoleon asui Trianonissa toisen puolisonsa keisarinna Marie Louisen kanssa.^[2]

Viimeiset Trianonissa asuneet kuninkaalliset olivat kuningas Ludvig Filip I ja hänen italialainen puolisonsa Maria Amalia. Ludvig Filip oli aikoinaan sijaishallitsijana toimineen Orléansin herttua Filipin jälkeläinen, ja Maria Amalia oli Marie Antoinetten sisarentytär.

Lokakuussa 1837 Ludvig Filipin tytär Marie d’Orléans ja Württenbergin herttua Alexander solmivat Grand Trianonin kappelissa avioliiton.^[13]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1920 Grand Trianon'issa käytiin voittajavaltioiden ja Unkarin väliset rauhanneuvottelut ja allekirjoitettiin Trianonin rauhansopimus, joka jätti Unkarille vain vajaan kolmasosan sille ennen sotaa kuuluneista alueista. Unkarilaisille nimi ”Trianon” merkitsee yhä yhtä suurimmista heidän kokemistaan kansallisista onnettomuuksista.^[14]

Vuonna 1963 Charles de Gaulle määräsi palatsin peruskorjattavaksi. Grand Trianon on suosittu matkailukohde. Samalla sen pohjoissiipi eli Trianon-sous-Bois on myös yksi Ranskan presidentin virka-asunnoista, jota käytetään ulkomaisten vieraiden majoittamiseen.^[2]

Grand Trianonissa ovat asunneet seuraavat hallitsijasukujen jäsenet:

• 1690–1703 : Ludvig XIV, Ranskan kuningas
• 1703–1711 : Ludvig (1661–1711), Ranskan kruununprinssi, Ludvig XIV:n poika
  • Vuodesta 1708 : Elisabeth Charlotte, Orléansin herttuatar Trianon-sous-Bois-nimisessä siipirakennuksessa
• 1711–1712 : Burgundin herttua Ludvig, kruununprinssi Ludvigin poika, ja hänen puolisonsa Savoijin Marie-Adélaïde
• 1712–1714 : Berryn herttua Kaarle (1686–1714), edellisen veli, ja hänen puolisonsa Marie Louise Élisabeth d’Orléans
• 1717 : Pietari Suuri, Venäjän keisari, ollessaan kiertomatkalla Ranskassa
• n. 1720 : Louise-Françoise de Bourbon, Ludvig XIV:n ja markiisitar Françoise-Athénaïs’n tytär
• 1740 ja 1743 : Stanisław Leszczyński, Puolan entinen kuningas
• 1774 : Ludvig XV, Ranskan kuningas, viimeisen viikon ennen kuolemaansa
• 1810–1814 : Marie Louise, Ranskan keisarinna, Napoleonin puoliso
• 1830–1848 : Maria Amalia, Ranskan kuningatar, kuningas Ludvig Filipin puoliso

Nykyisin palatsia käytetään ulkomaisten arvovieraiden majoituspaikkana.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Grand Trianon

• Le Grand Trianon chateauversailles.fr. Arkistoitu 1.4.2013. Viitattu 11.5.2016.
• Charles Philippe d'Albert, duc de Luynes: Memoires vol. 3, s. 197, 201, 207. Firmin-Didot frères, 1860-1865.
• Charles Philippe d'Albert, duc de Luynes: Memoires vol. 4, s. 474, 477. Firmin-Didot frères, 1860-1865.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Grand Trianon Wikimedia Commonsissa