HMS Tetcott

HMS Tetcott
HMS Tetcott
Aluksen vaiheet
Rakentaja	J. Samuel White and Company, Cowes
Kölinlasku	29. heinäkuuta 1940
Laskettu vesille	12. elokuuta 1941
Palveluskäyttöön	11. joulukuuta 1941
Loppuvaihe	romutettu 1955
Tekniset tiedot
Uppouma	1 050 t (standardi) 1 490 t (max)
Pituus	85,34 m
Leveys	9,62 m
Syväys	2,51 m
Koneteho	19 000 hv
Nopeus	25,5 solmua (67 km/h)
Miehistöä	164
Aseistus
Aseistus	6 x QF 4" Mk XVI -tykkiä kaksiputkisina Mk XIX -asennuksina 2 x Oerlikon 20 mm 2 x nelipiippuista Vickers .50" Mk III -ilmatorjuntakonekivääriä 6 x syvyyspomminheitintä
Infobox OK

HMS Tetcott (viirinumero L99) oli Britannian kuninkaallisen laivaston Hunt-luokan tyypin II saattuehävittäjä toisessa maailmansodassa.

Pääartikkeli: Hunt-luokka (hävittäjä)

Alus tilattiin 20. joulukuuta 1939 vuoden 1939 hätäohjelmassa (engl. 1939 War Emergency Programme) J. Samuel White and Companyltä Cowesista, missä köli laskettiin 29. heinäkuuta 1940. Alus laskettiin vesille 12. elokuuta 1941 ja valmistui 11. joulukuuta.^[1]

Aluksen koeajot suoritettiin nopeutettuina, joiden päätyttyä se siirrettiin laivastolle hyväksyttäväksi. Hyväksynnän jälkeen aluksen miehistön koulutus aloitettiin 16. joulukuuta Kotilaivastossa Scapa Flow'ssa. Alus kolaroi 23. joulukuuta korvetti HMS Heartseasen kanssa, jolloin koulutus jouduttiin keskeyttämään korjausten vuoksi.^[1]

Tammikuun alus oli Clydessä korjattavana, josta se siirrettiin Southamptoniin viimeisteltäväksi. Alus vapautui maaliskuun alussa telakalta jatkamaan koeajoja, joiden päätyttyä se aloitti 9. maaliskuuta matkan Scapa Flow'hun jatkamaan koulutusta.^[1]

Huhtikuussa alus määrättiin Välimeren laivastoon. Alus siirrettiin Clydeen, missä se liittyi 15. huhtikuuta saattueen WS18 saattajiin. Alus erkani 15. toukokuuta Kapkaupungissa saattueesta ja aloitti yksinään matkan Intian valtamerellä. Kesäkuun alussa alus saapui Adenin kautta Aleksandriaan, missä se liitettiin 9. hävittäjälaivueeseen.^[1]

Italia julisti 10. kesäkuuta 1940 sodan liittoutuneille. Samana päivänä alus määrättiin HMS Groven kanssa tukemaan Tobrukin varuskuntaa. Ne lähtivät 12. kesäkuuta Tobrukiin. Saksan laivaston sukellusvene U-77 upotti Solluminlahdella torpedoimalla Groven, jonka miehistöstä pelastettiin 79. Alus joutui 16. kesäkuuta ilmahyökkäykseen Aleksandriassa.^[1]

Heinäkuussa alus suojasi operaatio Exporterin aikana Palestiinan ja Syyrian rannikoilla saattueita ja valvoi merialuetta. Alus torjui 4. elokuuta Haifan lounaispuolella HMS Sikhin ja HMS Zulun kanssa sukellusveneitä, kun 231. laivueen Wellington oli havainnut U-372:n. Sukellusvene pakotettiin syvyyspommein pintaan ja upotettiin, minkä jälkeen pelastettiin 16 saksalaista merimiestä ja yksi libanonilainen siviili.^[1]

Syyskuussa alus määrättiin HMS Heron kanssa saattuepalvelukseen Adeniin, mistä se palasi laivueeseensa Aleksandriaan lokakuussa suojaamaan itäisen Välimeren saattueita. Alus suojasi 17. marraskuuta Maltalle saattueen MW13 operaatiossa Stoneage. Saattue oli ensimmäinen Maltalle toimitettu saattue epäonnistuneen operaatio Vigorousin jälkeen. Saattue joutui seuraavana päivänä Dernan edustalla ilmahyökkäykseen. Alus erkani 20. marraskuuta saattueesta Maltalla ja lähti saattajien kanssa paluumatkalle Aleksandriaan.^[1]

Alus liittyi 1. joulukuuta Maltalle matkanneeseen saattueeseen MW14 operaatiossa Portcullis/MH1. Alus erkani 5. joulukuuta Maltalla saattueesta ja lähti Algeriin, missä se liittyi 22. hävittäjälaivueeseen suojaamaan saattueita ja tukemaan keskisen Välimeren operaatioita.^[1]

Tammikuussa 1943 alus saattoi risteilijä HMS Orionin Maltalta Aleksandriaan, kun suojattiin saattuetta Maltalle. Aluksen miehistö pelasti 1. helmikuuta Sollumin edustalla sukellusvene U-617:n torpedoiman HMS Welshamin eloonjääneet. Alus oli saattajana ja partioaluksena itäisellä ja keskisellä Välimerellä, kunnes se määrättiin toukokuussa suunniteltuun Sisilian maihinnousuun operaatio Huskyyn.^[1]

Kesäkuussa alus siirrettiin Maltalle valmistautumaan operaatioon, jolloin se liitettiin maihinnousun itäiseen tukiryhmään (engl. Support Force East) ja sen saattajaryhmä Q:n (engl. Escort Group Q). Alus siirtyi uuteen sijoitukseensa Aleksandriaan, mistä se suojasi 3. heinäkuuta saattueen MWS26. Alus erkani 6. heinäkuuta saattueesta ja lähti Benghaziin. Alus suojasi 8. heinäkuuta Benghazista saattueen MWF36. Alus saattoi 10. heinäkuuta maihinnousualus HMS Ulster Monarchin sillanpäähän, minkä jälkeen se tuki maihinnousua Augustaan tykkitulella.^[1]

Alus taisteli 13. heinäkuuta Sisilian rannikolla sillanpäähän pyrkiviä moottoritorpedoveneitä vastaan. Alus tuki Sisiliassa maajoukkoja ja suojasi keskisen Välimeren saattueita, kunnes se liittyi syyskuussa Salernon maihinnousua varten taisteluosasto 85:een (engl. Task Force 85).^[1]

Alus suojasi 9. syyskuuta alkaen Anzion edustan meriliikennettä ja sillanpäätä, kunnes se siirrettiin lokakuussa Aleksandriaan suojaamaan Egeanmeren saattueita ja tukemaan alueen operaatioita. Se kohtasi marraskuussa saksalaisia sotilaita kuljettaneen aluksen. Alus siirrettiin marraskuussa Maltalle 22. hävittäjälaivueeseen, joka suojasi keskisellä Välimerellä saattueita ja partioi alueellaan. Se määrättiin joulukuussa tukemaan Anzion maihinnousua.^[1]

Tammikuussa 1944 alus liittyi Napolissa pohjoiseen hyökkäysosastoon (engl. Northern Attack Force (Peter)), missä sen tehtävänä oli tukea Anzion maihinnousua operaatio Shinglessä. Alus lähti 21. tammikuuta Napolista Yhdysvaltain laivaston alaisuudessa Force X:ssä. Seuraavana päivänä alus oli tulitukitehtävässä valmistelemassa maihinnousua. Helmikuussa alus siirrettiin Adrianmerelle saattuepalvelukseen ja tukemaan maajoukkoja. Se ampui mmaakohteita muun muassa Miloksella.^[1]

Syyskuussa alus oli tulitukena ja suojaamassa saattueita miehitettäessä Egeanmeren saaria. Sen tehtävänä oli muun muassa estää joukkojen ja varusteiden evakuointi saarilta. Lokakuusta 1944 alus oli Adrianmerellä ja Kreikan rannikolla liittoutuneiden uudelleen miehittäessä alueita ja operaatio Mannassa, kunnes se huhtikuussa 1945 siirrettiin Italian rannikolle avustamaan maajoukkoja. Alus vaurioitui lievästi HMS Marnen kanssa Genovaa tulittaessaan, joten se määrättiin palaamaan Britteinsaarille korjattavaksi. Toukokuussa alus siirtyi Britteinsaarille ja määrättiin Intian valtamerelle, kunhan se olisi huollettu Gibraltarilla. Alus siirrettiin 5. kesäkuuta telakalle.^[1]

Aluksen tehtävä Intian valtamerellä peruutettiin Japanin antauduttua. Korjausten valmistuttua alus siirrettiin Britteinsaarille poistettavaksi palveluksesta. Alus sijoitettiin tammikuussa 1946 Portmouthissa reserviin, missä yläkannen laitteistot säilöttiin 1953. Alus siirrettiin 1953 Penarthin ankkuripaikalle, mistä se hinattiin Gibraltarille. Alus sijoitettiin 1955 poistolistalle, joten se hinattiin laitteistojen poistoon Barrow-in-Furnessiin. Alus myytiin elokuussa BISCOlle romutettavaksi T.W. Wardille, jonka romuttamolle Milford Haveniin se hinattiin 24. syyskuuta.^[1]

• Colledge, J. J. & Warlow, Ben: Ships of the Royal Navy - The Complete Record of all Fighting Ships of the Royal Navy from the 15th Century to the Present. Newbury, UK: Casemate, 2010. ISBN 978-1-935149-07-1. (englanniksi)
• English, John: The Hunts - A history of the design, development and careers of the 86 destroyers of this class built for the Royal and Allied Navies during World War II. Cumbria, Englanti: World Ship Society, 1987. ISBN 0-905617-44-4. (englanniksi)
• Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)