Jalkapallon Suomen Cup 2017

Suomen Cup 2017
Joukkueiden määrä 91
Ajankohta 16. heinäkuuta 2016 –
23. syyskuuta 2017
Mestari HJK
Toinen sija SJK

 ← 2016

2018 → 

Infobox OK

Jalkapallon Suomen Cup 2017 on 63. kerran järjestettävä Suomen Cup. Cupiin saivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka osallistuvat liiton tai piirien viralliseen kilpailutoimintaan, ei kuitenkaan JKKI-joukkueet.[1]

Suomen Cup alkoi kauden 2016 aikana ja päättyy finaaliin syksyllä 2017. Ensimmäistä kertaa cupissa pelataan lohkovaihe, johon osallistuvat kahden korkeimman sarjatason joukkueet, kauden 2016 kakkosen nousukarsintaan osallistuneet joukkueet sekä alkukierroksilta jatkoon edenneet joukkueet siten, että lohkovaiheessa on mukana 30 joukkuetta. Lohkovaihe pelataan tammi-maaliskuussa 2017.[2]

Kierrokset ja joukkueet

Kierros Pelipäivät Joukkueet
1. kierros 16.7.–7.8.2016 12
2. kierros 1.8.–28.8.2016 64
3. kierros 2.9.–2.10.2016 32
4. kierros 5.10.–16.10.2016 14
5. kierros 14.10.–23.10.2016 8
Lohkovaihe 20.1.–7.3.2017 30
Puolivälieräkarsinta 11.–13.3.2017 6
Puolivälierät 18.–19.3.2017 8
Välierät 1.4.2017 4
Finaali 23.9.2017 2

1. kierros

Jokerit v Gnistan/Ogeli
29. heinäkuuta 2016 Jokerit 2–0 Gnistan/Ogeli Oulunkylä 2, Helsinki
21.00 Kylliäinen Maali 4'
Salmi Maali 65'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 60
Tuomari: Jarmo Luhtanen


KuKi v Kings
1. elokuuta 2016 KuKi 3–4 Kings Kurkimäki, Kuopio
19.00 Hartikainen Maali 16'
Kurikka Maali 60'
Janhonen Maali 83'
Pöytäkirja Vartiainen Maali 56'
Sipola Maali 84'
Kasurinen Maali 88'90+4'
Yleisömäärä: 115
Tuomari: Pekka Koponen


Pelikaani v Töölön Taisto
2. elokuuta 2016 Pelikaani 0–11 Töölön Taisto Jokela, Tuusula
20.30 Pöytäkirja Aardemäe Maali 4'37'76'
Keränen Maali 12'14'
Laakkonen Maali 18'63'
Pulkkinen Maali 32'72'
Braganza Maali 34'
Malolo Maali 89'
Yleisömäärä: 10
Tuomari: Sami Katko


GBK/2 v JBK
7. elokuuta 2016 GBK/2 0–1 JBK Kokkolan keskuskenttä
15.00 Pöytäkirja Mensakov Maali 59' Yleisömäärä: 130
Tuomari: Tommi Wiklund


HAlku v Finnkurd
7. elokuuta 2016 HAlku 0–6 Finnkurd Parkkoja, Pornainen
17.00 Pöytäkirja Bachu Maali 42'52'53'90'
Ifeanyichukwu Maali 49'
Bashouki Maali 72'
Yleisömäärä: 30
Tuomari: Sami Turunen


KaKe/Otsot v ToTe
7. elokuuta 2016 KaKe/Otsot 0–7 ToTe Myllypuro, Helsinki
18.00 Pöytäkirja Haglund Maali 40' (rp.)
Razaqi Maali 41'
Ilomäki Maali 44'
Mäkipää Maali 58'
Muse Maali 66'84'85'
Yleisömäärä: 5
Tuomari: Jyri Leppäluoto


2. kierros

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
SJK Akatemia v Närpes Kraft
27. heinäkuuta 2016 SJK Akatemia 1–0 Närpes Kraft OmaSp Stadion, Seinäjoki
19.00 Kujanpää Maali 69' Pöytäkirja Yleisömäärä: 380
Tuomari: Kevin Östergård


3. kierros

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Jippo v Klubi 04
7. syyskuuta 2016 Jippo 0–1 Klubi 04 Joensuun keskuskenttä, Joensuu
17.00 Pöytäkirja Ryynänen Maali 61' Yleisömäärä: 121
Tuomari: Hannu Kettunen


SJK Akatemia v KajHa
10. syyskuuta 2016 SJK Akatemia 3–1 KajHa OmaSp Stadion, Seinäjoki
15.00 Asunmaa Maali 6'
Kujanpää Maali 28'46'
Pöytäkirja Ojala Maali 48' Yleisömäärä: 78
Tuomari: Jukka Rintala


NJS v HyPS
11. syyskuuta 2016 NJS 4–2 HyPS Klaukkala, Nurmijärvi
17.00 Wahlroos Maali 9'
Kilpeläinen Maali 16'
Purme Maali 68'
Lehtimäki Maali 90+3'
Pöytäkirja Elkass Maali 53'
Matilainen Maali 85'
Yleisömäärä: 100
Tuomari: Peiman Simani


4. kierros

ÅIFK v P-Iirot
7. lokakuuta 2016 ÅIFK 1–2 (ja.) P-Iirot Kupittaa 2, Turku
20.00 Lahtivuori Maali 72' Pöytäkirja Patola Maali 52'98' Yleisömäärä: 45
Tuomari: Aleksi Makkonen


Klubi 04 v Finnkurd
8. lokakuuta 2016 Klubi 04 6–0 Finnkurd Sonera Stadium, Helsinki
17.15 Ulmanen Maali 19' (rp.)33' (rp.)79' (rp.)
Mohamed Maali 44'
Ali Maali 86'
Vertainen Maali 88'
Pöytäkirja Tuomari: Oliver Reitala


HauPa v PeFF
11. lokakuuta 2016 HauPa 2–1 PeFF Pateniemi 2, Oulu
19.00 Tuominen Maali 47'
Stafsula Maali 56'
Pöytäkirja Käldman Maali 90+6' Yleisömäärä: 62
Tuomari: Atte Räinä


NJS v KY-Sport
11. lokakuuta 2016 NJS 5–0 KY-Sport Klaukkala, Nurmijärvi
19.00 Vainikainen Maali 39'
Murtomaa Maali 40'
M. Kaipio Maali 44'63'83'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 20
Tuomari: Peiman Simani


MP v SexyPöxyt
12. lokakuuta 2016 MP 2–1 SexyPöxyt Mikkelin urheilupuisto, Mikkeli
19.00 Tapani Maali 73'
Mutka Maali 82'
Pöytäkirja Bejtullahu Maali 15' Yleisömäärä: 180
Tuomari: Ayhan Dag


Legirus Inter v ToTe
13. lokakuuta 2016 Legirus Inter 6–0 ToTe Talin jalkapallohalli, Helsinki
18.30 Lindroos Maali 29'83'
Heikkilä Maali 42'53'
Kibona Maali 68'
Chidi Maali 88'
Pöytäkirja Tuomari: Oskari Tuomi


SJK Akatemia v TP-47
15. lokakuuta 2016 SJK Akatemia 2–1 TP-47 OmaSp Stadion, Seinäjoki
16.00 Valakari Maali 2' (rp.)
Lidman Maali 16'
Pöytäkirja Koroma Maali 34' Yleisömäärä: 200
Tuomari: Jukka Rintala


5. kierros

Kings v MP
20. lokakuuta 2016 Kings 0–5 MP Savon Sanomat Areena, Kuopio
18.30 Pöytäkirja Liukkonen Maali 29'79'
Tapani Maali 54'
Mutka Maali 89'
Jung Maali 90'
Yleisömäärä: 29
Tuomari: Teemu Soini


SJK Akatemia v Legirus Inter
21. lokakuuta 2016 SJK Akatemia 0–1 Legirus Inter OmaSp Stadion, Seinäjoki
18.30 Pöytäkirja Subirats Maali 51' Yleisömäärä: 400
Tuomari: Mikko Juusola


HauPa v NJS
22. lokakuuta 2016 HauPa 3–0 NJS Länsituuli, Oulu
12.00 Tuominen Maali 45+10'72'
Körkkö Maali 54'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 157
Tuomari: Daniel Enkvist


P-Iirot v Klubi 04
23. lokakuuta 2016 P-Iirot 2–1 Klubi 04 Äijänsuon stadion, Rauma
18.00 Patola Maali 13'
Valtanen Maali 29'
Pöytäkirja Ulmanen Maali 17' Yleisömäärä: 185
Tuomari: Joni Hyytiä


Lohkovaihe

Lohkovoittajat etenevät suoraan puolivälieriin. Toiseksi sijoittuneet ja paras kolmanneksi sijoittunut karsivat puolivälieräpaikasta.

Lohko A

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 KPV 5 5 0 0 14 6 +8 15 Etenee puolivälieriin
2 RoPS 5 3 1 1 17 6 +11 10 Karsii puolivälieräpaikasta
3 PS Kemi 5 2 2 1 11 6 +5 8
4 AC Oulu 5 2 0 3 12 9 +3 6
5 OPS 5 1 1 3 3 18 −15 4
6 HauPa 5 0 0 5 7 19 −12 0
Lähde: Palloliitto
Sijoituksen määrittäminen: 1) Pisteet; 2) Maaliero; 3) Tehdyt maalit.[3]
RoPS v HauPa
28. tammikuuta 2017 RoPS 3–0 HauPa Ounashalli, Rovaniemi
14.00 Taylor Maali 17'
Tukiainen Maali 61'
Roiha Maali 83'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 310
Tuomari: Esa Suoyrjö


AC Oulu v OPS
28. tammikuuta 2017 AC Oulu 4–0 OPS Heinäpään jalkapallohalli, Oulu
15.00 Pietola Maali 4'
Tulio Viana Maali 29'
Lappalainen Maali 73'
Jovović Maali 80'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 600
Tuomari: Tommi Grönman


PS Kemi v KPV
29. tammikuuta 2017 PS Kemi 2–3 KPV Junkohalli, Kemi
15.00 Ojala Maali 75'
Gilligan Maali 90'
Pöytäkirja Cózar Maali 33'
Sirbiladze Maali 38' (77)
Tuomari: Janne Jussila


AC Oulu v RoPS
6. helmikuuta 2017 AC Oulu 1–2 RoPS Heinäpään jalkapallohalli, Oulu
18.30 Pietola Maali 61' Pöytäkirja Roiha Maali 69' (71) Yleisömäärä: 600
Tuomari: Antti Munukka


RoPS v OPS
11. helmikuuta 2017 RoPS 9–0 OPS Ounashalli, Rovaniemi
12.00 Tukiainen Maali 4'
Hannola Maali 13'
Roiha Maali 14' (18)39'
oma maali Maali 21'
Ibiyomi Maali 69'
Felek Maali 85'
Luiro Maali 90+1'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 272
Tuomari: Oliver Reitala


PS Kemi v AC Oulu
11. helmikuuta 2017 PS Kemi 2–1 AC Oulu Junkohalli, Kemi
15.00 Valenčič Maali 20'
Karjalainen Maali 75'
Pöytäkirja Jovović Maali 3' Yleisömäärä: 415
Tuomari: Pietu Niinimäki


KPV v HauPa
11. helmikuuta 2017 KPV 2–1 HauPa Kippari-halli, Kokkola
17.00 Savić Maali 61'
Ševtšenko Maali 90+4'
Pöytäkirja Stafsula Maali 63' (rp.) Yleisömäärä: 280
Tuomari: Juuso Saarela


HauPa v AC Oulu
18. helmikuuta 2017 HauPa 3–5 AC Oulu Heinäpään jalkapallohalli, Oulu
14.00 Kovalainen Maali 15'
Tervonen Maali 53'
Vilmunen Maali 753'
Pöytäkirja oma maali Maali 14'
Jair Silva Maali 31'
Pietola Maali 36' (38)
Mustonen Maali 90+3'
Yleisömäärä: 560
Tuomari: Pietu Niinimäki


KPV v RoPS
18. helmikuuta 2017 KPV 4–2 RoPS Kippari-halli, Kokkola
17.00 Hohenthal Maali 13'
Myntti Maali 45+1' (53)
Hasanzada Maali 79'
Pöytäkirja Taylor Maali 29' (39) Yleisömäärä: 368
Tuomari: Daniel Enkvist


PS Kemi v OPS
19. helmikuuta 2017 PS Kemi 0–0 OPS Junkohalli, Kemi
15.00 Pöytäkirja Yleisömäärä: 273
Tuomari: Daniel Enkvist


HauPa v PS Kemi
25. helmikuuta 2017 HauPa 1–6 PS Kemi Heinäpään jalkapallohalli, Oulu
14.00 Tuominen Maali 58' Pöytäkirja Aalto Maali 49' (69)85'
Valenčič Maali 60' (90+2)
Kaljumäe Maali 73'
Yleisömäärä: 322
Tuomari: Atte Räinä


OPS v KPV
26. helmikuuta 2017 OPS 0–3 KPV Heinäpään jalkapallohalli, Oulu
14.30 Pöytäkirja Hasanzada Maali 20'
Cózar Maali 25'
Schwalenstöcker Maali 46'
Yleisömäärä: 70
Tuomari: Esa Suoyrjö


RoPS v PS Kemi
1. maaliskuuta 2017 RoPS 1–1 PS Kemi Kajaanin jalkapallohalli, Kajaani
18.00 Heikkilä Maali 18' Pöytäkirja Valenčič Maali 74' Yleisömäärä: 200
Tuomari: Antti Munukka


OPS v HauPa
4. maaliskuuta 2017 OPS 3–2 HauPa Heinäpään jalkapallohalli, Oulu
12.30 Haapala Maali 52' (57)
Rounaja Maali 72'
Pöytäkirja Tuominen Maali 16'
Stafsula Maali 78' (rp.)
Yleisömäärä: 151
Tuomari: Atte Räinä


AC Oulu v KPV
4. maaliskuuta 2017 AC Oulu 1–2 KPV Heinäpään jalkapallohalli, Oulu
15.00 Ramadingaye Maali 79' Pöytäkirja Chevone Maali 50' (53) Yleisömäärä: 228
Tuomari: Mikko Leino


Lohko B

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Jaro 5 4 0 1 18 4 +14 12 Etenee puolivälieriin
2 VPS 5 4 0 1 16 5 +11 12 Karsii puolivälieräpaikasta
3 SJK 5 3 0 2 20 6 +14 9
4 Jazz 5 2 0 3 8 19 −11 6
5 MuSa 5 1 0 4 3 14 −11 3
6 SJK Akatemia 5 1 0 4 9 26 −17 3
Lähde: Palloliitto
Sijoituksen määrittäminen: 1) Pisteet; 2) Maaliero; 3) Tehdyt maalit.[3]
SJK v SJK Akatemia
20. tammikuuta 2017 SJK 7–0 SJK Akatemia Wallsport Areena, Seinäjoki
19.15 Ojala Maali 15'
Ahde Maali 32'50'
Hetemaj Maali 71' (rp.)73'90'
Klinga Maali 89'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 402
Tuomari: Olli-Jussi Sariola


Jaro v MuSa
28. tammikuuta 2017 Jaro 2–0 MuSa Tellushalli, Pietarsaari
15.15 Häggblom Maali 82'90+3' Pöytäkirja Yleisömäärä: 440
Tuomari: Daniel Enkvist


VPS v Jazz
28. tammikuuta 2017 VPS 5–1 Jazz Fennia Arena, Vaasa
17.45 Lähde Maali 2'
Hakola Maali 9'
Vahtera Maali 27' (rp.)
Clennon Maali 51'
Maali 90' (om.)
Pöytäkirja Laaksonen Maali 48' Tuomari: Toni Pohjoismäki


SJK Akatemia v VPS
3. helmikuuta 2017 SJK Akatemia 3–7 VPS Wallsport Areena, Seinäjoki
19.15 McGiveron Maali 52'
Viljanen Maali 70'87'
Pöytäkirja Clennon Maali 7'
Vahtera Maali 24'54'59'
Lähde Maali 50'
Morrissey Maali 76'
Voutilainen Maali 78'
Yleisömäärä: 205
Tuomari: Petri Viljanen


Jaro v SJK
4. helmikuuta 2017 Jaro 2–1 SJK Tellushalli, Pietarsaari
15.15 Vidjeskog Maali 4'
Häggblom Maali 8'
Pöytäkirja Hetemaj Maali 83' (rp.) Yleisömäärä: 601
Tuomari: Toni Pohjoismäki


MuSa v Jazz
5. helmikuuta 2017 MuSa 0–3 Jazz Karhuhalli, Pori
18.30 Pöytäkirja Aftab Maali 45'61'
Laaksonen Maali 54'
Yleisömäärä: 620
Tuomari: Oskari Hämäläinen


SJK v MuSa
11. helmikuuta 2017 SJK 6–1 MuSa Wallsport Areena, Seinäjoki
14.15 Vales Maali 37'
Hetemaj Maali 45' (rp.)
Klinga Maali 50'
Mboma Maali 56'
Ahde Maali 73'
Sarajärvi Maali 83'
Pöytäkirja Räisänen Maali 31' Yleisömäärä: 278
Tuomari: Atte Jussila


VPS v Jaro
11. helmikuuta 2017 VPS 1–0 Jaro Fennia Arena, Vaasa
17.30 Clennon Maali 25' Pöytäkirja Yleisömäärä: 403
Tuomari: Petri Viljanen


Jazz v SJK Akatemia
11. helmikuuta 2017 Jazz 3–2 SJK Akatemia Karhuhalli, Pori
18.30 Lehtinen Maali 27'
Ablade Maali 77'
Mäkelä Maali 88'
Pöytäkirja Kujanpää Maali 15'
Viljanen Maali 39'
Yleisömäärä: 154
Tuomari: Lina Lehtovaara


SJK Akatemia v Jaro
17. helmikuuta 2017 SJK Akatemia 1–8 Jaro Wallsport Areena, Seinäjoki
19.15 Kujanpää Maali 86' (rp.) Pöytäkirja Eissele Maali 12' (50)68' (77)
Kula Maali 18'
Katidis Maali 43' (79)rp.'
Niang Maali 69'
Yleisömäärä: 149
Tuomari: Rasmus Hietanen


Jazz v SJK
18. helmikuuta 2017 Jazz 0–6 SJK Karhuhalli, Pori
18.30 Pöytäkirja Laaksonen Maali 33' (68)
Meura Maali 45+1' (om.), Maali 85' (om.)
Ions Maali 54'
Ahde Maali 78'
Yleisömäärä: 237
Tuomari: Jesse Kananen


VPS v MuSa
19. helmikuuta 2017 VPS 0–1 MuSa Fennia Arena, Vaasa
13.30 Pöytäkirja S. Rantala Maali 70' Yleisömäärä: 164
Tuomari: Mikko Juusola


SJK v VPS
1. maaliskuuta 2017 SJK 0–3 VPS Wallsport Areena, Seinäjoki
19.00 Pöytäkirja Vahtera Maali 16' (rp.)
Morrissey Maali 22' (38)
Yleisömäärä: 498
Tuomari: Kalle Mäkinen


MuSa v SJK Akatemia
4. maaliskuuta 2017 MuSa 1–3 SJK Akatemia Porin urheilukeskus, Pori
13.30 Lähde Maali 87' (om.) Pöytäkirja McGiveron Maali 3'
Viljanen Maali 38'
Kujanpää Maali 63'
Yleisömäärä: 101
Tuomari: Jesse Kananen


Jaro v Jazz
4. maaliskuuta 2017 Jaro 6–1 Jazz Tellushalli, Pietarsaari
15.15 Katídis Maali 13' (78)
Eissele Maali 26' (60)75'
Häggblom Maali 89'
Pöytäkirja Mäkelä Maali 25' Yleisömäärä: 537
Tuomari: Mikko Juusola


Lohko C

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 HJK 5 5 0 0 18 2 +16 15 Etenee puolivälieriin
2 Honka 5 4 0 1 11 3 +8 12 Karsii puolivälieräpaikasta
3 GrIFK 5 1 2 2 6 9 −3 5
4 HIFK 5 1 1 3 5 11 −6 4
5 Gnistan 5 1 1 3 2 8 −6 4
6 KTP 5 0 2 3 2 11 −9 2
Lähde: Palloliitto
Sijoituksen määrittäminen: 1) Pisteet; 2) Maaliero; 3) Tehdyt maalit.[3]
HIFK v GrIFK
21. tammikuuta 2017 HIFK 2–2 GrIFK Talin jalkapallohalli, Helsinki
12.00 Pirttijoki Maali 70'
Väyrynen Maali 90+3'
Pöytäkirja D. Langhoff Maali 36'88' Yleisömäärä: 401
Tuomari: Marko Grönholm


HJK v Honka
28. tammikuuta 2017 HJK 3–2 Honka Sonera Stadium, Helsinki
15.00 Pelvas Maali 39' (rp.)50'
Morelos Maali 84'
Pöytäkirja Ivanov Maali 65' (rp.)
Silveira Maali 90+2'
Yleisömäärä: 852
Tuomari: Jari Järvinen


Gnistan v KTP
28. tammikuuta 2017 Gnistan 0–0 KTP Talin jalkapallohalli, Helsinki
18.00 Pöytäkirja Yleisömäärä: 175
Tuomari: Mikko Mörö


Gnistan v HJK
2. helmikuuta 2017 Gnistan 0–4 HJK Talin jalkapallohalli, Helsinki
17.00 Pöytäkirja Pelvas Maali 12'45'
Rafinha Maali 43'
Dahlström Maali 65' (rp.)
Yleisömäärä: 534
Tuomari: Mohammad Al-Emara


Honka v HIFK
4. helmikuuta 2017 Honka 3–0 HIFK Esport Arena, Espoo
13.00 Korhonen Maali 26'
Ivanov Maali 28'
Ömer Maali 84'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 200
Tuomari: Jari Järvinen


KTP v GrIFK
4. helmikuuta 2017 KTP 2–2 GrIFK Arto Tolsa Areena, Kotka
15.00 Celik Maali 9'
Lucas Maali 19'
Pöytäkirja S. Langhoff Maali 31'
V. Seferi Maali 81'
Yleisömäärä: 255


HIFK v Gnistan
11. helmikuuta 2017 HIFK 0–2 Gnistan Talin jalkapallohalli, Helsinki
12.00 Pirttijoki Maali 70'
Väyrynen Maali 90+3'
Pöytäkirja Kaukomaa Maali 77'
Jouini Maali 83'
Yleisömäärä: 307
Tuomari: Mohammad Al-Emara


GrIFK v Honka
11. helmikuuta 2017 GrIFK 0–2 Honka Esport Arena, Espoo
17.00 Pöytäkirja Saarinen Maali 28'
Äijälä Maali 87'
Yleisömäärä: 160
Tuomari: Antti Munukka


HJK v KTP
13. helmikuuta 2017 HJK 4-0 KTP Sonera Stadium, Helsinki
19.00 Tanaka Maali 61'
Morelos Maali 75'
Dahlström Maali 76'
Lappalainen Maali 80'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 500
Tuomari: Mikko Mörö


GrIFK v HJK
18. helmikuuta 2017 GrIFK 0–3 HJK Talin jalkapallohalli, Helsinki
11.00 Pöytäkirja Morelos Maali 31'
Yaghoubi Maali 52' (rp.)
Tanaka Maali 79'
Yleisömäärä: 376
Tuomari: Mohammad Al-Emara


HIFK v KTP
18. helmikuuta 2017 HIFK 3-0 KTP Talin jalkapallohalli, Helsinki
16.00 Ristola Maali 27'
Mäkelä Maali 75'
Ulmanen Maali 88'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 262
Tuomari: Juuso Vuorinen


Honka v Gnistan
18. helmikuuta 2017 Honka 2-0 Gnistan Esport Arena, Espoo
17.00 Silveira Maali 9'
Liikonen Maali 74'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 200
Tuomari: Antti Munukka


HJK v HIFK
1. maaliskuuta 2017 HJK 4-0 HIFK Sonera Stadium, Helsinki
18.30 Pelvas Maali 37'
Mensah Maali 64' (66)
Morelos Maali 90+3'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 1752
Tuomari: Oskari Hämäläinen


GrIFK v Gnistan
4. maaliskuuta 2017 GrIFK 2-0 Gnistan Kauniaisten keskuskenttä, Kauniainen
14.00 D. Langhoff Maali 35'
S. Langhoff Maali 40'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 48
Tuomari: Janne Sjögren


KTP v Honka
4. maaliskuuta 2017 KTP 0–2 Honka Arto Tolsa Areena, Kotka
15.00 Pöytäkirja Silveira Maali 39'
Korhonen Maali 50'
Yleisömäärä: 220
Tuomari: Niko Hänninen


Lohko D

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 IFK Mariehamn 5 4 1 0 11 1 +10 13 Etenee puolivälieriin
2 Inter 5 3 1 1 13 3 +10 10 Karsii puolivälieräpaikasta
3 EIF 5 3 0 2 6 7 −1 9
4 TPS 5 1 2 2 9 8 +1 5
5 Legirus Inter 5 1 1 3 5 10 −5 4
6 P-Iirot 5 0 1 4 4 19 −15 1
Lähde: Palloliitto
Sijoituksen määrittäminen: 1) Pisteet; 2) Maaliero; 3) Tehdyt maalit.[3]
TPS v P-Iirot
20. tammikuuta 2017 TPS 5–0 P-Iirot Kupittaa 5, Turku
18.00 Hyyrynen Maali 13'
Virtanen Maali 40'45+1'
Mettälä Maali 54' (rp.)68'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 416
Tuomari: Pouria Notash


Inter v EIF
27. tammikuuta 2017 Inter 5–0 EIF Javenture-Areena, Turku
14.00 García Maali 10'
Källman Maali 28'
Furuholm Maali 67'
Ademi Maali 87' (rp.)90+1'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 160
Tuomari: Marko Grönholm


IFK Mariehamn v Legirus Inter
29. tammikuuta 2017 IFK Mariehamn 4–0 Legirus Inter Eckeröhallen, Eckerö
18.00 Sid Maali 13'
Mkosana Maali 34'66'
Karlström Maali 77'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 376
Tuomari: Joni Hyytiä


TPS v IFK Mariehamn
3. helmikuuta 2017 TPS 1–1 IFK Mariehamn Kupittaa 5, Turku
17.00 Ääritalo Maali 42' Pöytäkirja Sellin Maali 53' Yleisömäärä: 549
Tuomari: Dennis Antamo


Legirus Inter v Inter
4. helmikuuta 2017 Legirus Inter 0–1 Inter Kalmuuri, Vantaa
12.00 Pöytäkirja Furuholm Maali 31' Yleisömäärä: 150
Tuomari: Oliver Reitala


P-Iirot v EIF
4. helmikuuta 2017 P-Iirot 1–2 EIF Äijänsuon stadion, Rauma
17.00 J. Snicker Maali 84' Pöytäkirja Aalto Maali 28'
Kinda Maali 52'
Yleisömäärä: 179
Tuomari: Ifeoma Kulmala


Inter v TPS
10. helmikuuta 2017 Inter 2–2 TPS Javenture-Areena, Turku
14.00 Mäkitalo Maali 24'
Källman Maali 60'
Pöytäkirja Holma Maali 53'
Tenho Maali 90+4'
Yleisömäärä: 200
Tuomari: Joni Hyytiä


IFK Mariehamn v P-Iirot
11. helmikuuta 2017 IFK Mariehamn 4–0 P-Iirot Eckeröhallen, Eckerö
19.00 Lyyski Maali 8'
Kangaskolkka Maali 45'
Span Maali 60'
Sellin Maali 84'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 292
Tuomari: Jesse Salo


Legirus Inter v TPS
18. helmikuuta 2017 Legirus Inter 2–1 TPS Kalmuuri, Vantaa
12.00 Lankinen Maali 27'
Tolppa Maali 87'
Pöytäkirja Tenho Maali 84' Yleisömäärä: 150
Tuomari: Joonas Kovapohja


Inter v P-Iirot
18. helmikuuta 2017 Inter 5–0 P-Iirot Javenture-Areena, Turku
15.00 García Maali 31'67'87'
Furuholm Maali 75'
Njoku Maali 79'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 218
Tuomari: Pouria Notash


EIF v IFK Mariehamn
18. helmikuuta 2017 EIF 0–1 IFK Mariehamn Tammisaaren keskuskenttä, Raasepori
16.00 Pöytäkirja Kangaskolkka Maali 87' (rp.) Yleisömäärä: 283
Tuomari: Dennis Antamo


EIF v Legirus Inter
26. helmikuuta 2017 EIF 1–0 Legirus Inter Tammisaaren keskuskenttä, Raasepori
15.00 Estlander Maali 79' (rp.) Pöytäkirja Yleisömäärä: 152
Tuomari: Oskari Hämäläinen


IFK Mariehamn v Inter
1. maaliskuuta 2017 IFK Mariehamn 1–0 Inter Eckeröhallen, Eckerö
19.00 Pöytäkirja Kangaskolkka Maali 46' Yleisömäärä: 430
Tuomari: Dennis Antamo


TPS v EIF
3. maaliskuuta 2017 TPS 0–3 EIF Kupittaa 5, Turku
17.00 Pöytäkirja Estlander Maali 55'
Tabe Maali 74'85'
Yleisömäärä: 221
Tuomari: Joni Hyytiä


P-Iirot v Legirus Inter
4. maaliskuuta 2017 P-Iirot 3–3 Legirus Inter Äijänsuon stadion, Rauma
14.30 Patola Maali 20'52'53' Pöytäkirja Chidi Maali 26'27'55' Tuomari: Miikka Lähdesmäki


Lohko E

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Ilves 5 5 0 0 12 2 +10 15 Etenee puolivälieriin
2 KuPS 5 4 0 1 20 5 +15 12 Karsii puolivälieräpaikasta
3 Haka 5 2 1 2 11 5 +6 7
4 FC Lahti 5 1 1 3 8 12 −4 4
5 JJK 5 1 0 4 7 19 −12 3
6 MP 5 1 0 4 5 20 −15 3
Lähde: Palloliitto
Sijoituksen määrittäminen: 1) Pisteet; 2) Maaliero; 3) Tehdyt maalit.[3]
KuPS v JJK
20. tammikuuta 2017 KuPS 9–1 JJK Kuopio-halli, Kuopio
18.00 Niskanen Maali 18'
Duah Maali 27'33'
Rannankari Maali 65'
Salami Maali 68' (rp.)80' (rp.)
Sorsa Maali 71'
Mäkelä Maali 81'
Alaharjula Maali 90+1'
Pöytäkirja Kohonen Maali 23' Yleisömäärä: 1 007
Tuomari: Ville Nevalainen


FC Lahti v Haka
21. tammikuuta 2017 FC Lahti 1–1 Haka Mukkulan palloiluhalli, Lahti
14.00 Tuominen Maali 90' (rp.) Pöytäkirja Järvi Maali 68' Yleisömäärä: 123
Tuomari: Oskari Hämäläinen


FC Lahti v Ilves
28. tammikuuta 2017 FC Lahti 0-2 Ilves Mukkulan palloiluhalli, Lahti
14.00 Pöytäkirja Tanska Maali 23'
Siira Maali 73'
Yleisömäärä: 94
Tuomari: Mikko Leino


Haka v JJK
28. tammikuuta 2017 Haka 4-0 JJK Saharan tekonurmi, Valkeakoski
14.30 Multanen Maali 18'
Mäenpää Maali 25'44'
Lähdesmäki Maali 80'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 300
Tuomari: Dennis Antamo


MP v KuPS
28. tammikuuta 2017 MP 0-5 KuPS Urpolan tekonurmi, Mikkeli
15.00 Pöytäkirja Purje Maali 23'
Salami Maali 31'42'
Alaharjula Maali 73'85'
Yleisömäärä: 250
Tuomari: Kari Vantola


KuPS v FC Lahti
3. helmikuuta 2017 KuPS 4-2 FC Lahti Kuopio-halli, Kuopio
18.00 Duah Maali 1'
Maali 45+1' (om.)
Salami Maali 66'
Niskanen Maali 82'
Pöytäkirja Voutilainen Maali 5'
Osipov Maali 52'
Yleisömäärä: 1 313
Tuomari: Kalle Mäkinen


JJK v MP
4. helmikuuta 2017 JJK 4-2 MP Vehkahalli, Jyväskylä
13.30 Kari Maali 35'
Petrescu Maali 79'
Tahvanainen Maali 89'90+1'
Pöytäkirja Mäenpää Maali 22'77' Yleisömäärä: 130
Tuomari: Lassi Siukkola


Ilves v Haka
4. helmikuuta 2017 Ilves 3-1 Haka Pirkkahalli, Tampere
14.30 Järvinen Maali 33'
Rahimi Maali 38'
Tuco Maali 57'
Pöytäkirja Mäenpää Maali 11' Yleisömäärä: 800
Tuomari: Ville Nevalainen


Ilves v MP
10. helmikuuta 2017 Ilves 4-0 MP Pirkkahalli, Tampere
18.30 Ayarna Maali 18'
Hilska Maali 34'
Ala-Myllymäki Maali 80'
Hynynen Maali 81'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 550
Tuomari: Lassi Siukkola


KuPS v Haka
17. helmikuuta 2017 KuPS 1-0 Haka Kuopio-halli, Kuopio
18.00 Duah Maali 25' Pöytäkirja Yleisömäärä: 1 132
Tuomari: Teemu Soini


JJK v Ilves
18. helmikuuta 2017 JJK 0-1 Ilves Vehkahalli, Jyväskylä
13.30 Pöytäkirja Tanska Maali 20' Yleisömäärä: 215
Tuomari: Ville Nevalainen


MP v FC Lahti
21. helmikuuta 2017 MP 3-2 FC Lahti Urpolan tekonurmi, Mikkeli
18.30 Kimari Maali 19' (52)
Liukkonen Maali 51'
Pöytäkirja Hostikka Maali 59'
Tanskanen Maali 71'
Yleisömäärä: 113
Tuomari: Jani Laaksonen


FC Lahti v JJK
6. maaliskuuta 2017 FC Lahti 3-2 JJK Mukkulan palloiluhalli, Lahti
18.00 Nazimov Maali 20'
Sadat Maali 30'
Helmke Maali 38'
Pöytäkirja Tahvanainen Maali 44'
Lähitie Maali 80'
Yleisömäärä: 148
Tuomari: Atte Jussila


Ilves v KuPS
7. maaliskuuta 2017 Ilves 2-1 KuPS Pirkkahalli, Tampere
15.00 Ayarna Maali 33'
Tuco Maali 60'
Pöytäkirja Purje Maali 39' Yleisömäärä: 750
Tuomari: Ville Nevalainen


Haka v MP
7. maaliskuuta 2017 Haka 5-0 MP Saharan tekonurmi, Valkeakoski
18.30 Multanen Maali 12'58'
Mäenpää Maali 29'71'
Lähdesmäki Maali 88'
Pöytäkirja Yleisömäärä: 200
Tuomari: Lassi Siukkola


Pudotuspelit

Turnauspuu

 
PuolivälieräkarsintaPuolivälierätVälierätLoppuottelu
 
              
 
 
 
 
 
 
 
Jaro 0
 
 
 
Honka 1
 
KuPS 2
 
 
 
Honka 4
 
Honka 1 (4)
 
 
 
SJK (rp.) 1 (5)
 
RoPS 0
 
 
 
SJK 2
 
SJK 3
 
 
 
Inter 2
 
Inter 2
 
 
 
VPS 0
 
SJK 0
 
 
HJK 1
 
 
 
 
 
Ilves 4
 
 
KPV 2
 
 
 
 
 
Ilves 0
 
 
HJK 1
 
 
 
 
 
IFK Mariehamn 0
 
 
HJK 3
 
 
 
 

Puolivälieräkarsinta

Inter v VPS
11. maaliskuuta 2017 Inter 2–0 VPS Kupittaa 5, Turku
12.00 Källman Maali 52'
Furuholm Maali 75'
Raportti Yleisömäärä: 350
Tuomari: Mikko Leino


KuPS v Honka
12. maaliskuuta 2017 KuPS 2–4 Honka Savon Sanomat Areena, Kuopio
16.00 Egwuekwe Maali 66'
Boxall Maali 83'
Raportti Ömer Maali 23'
Laevuo Maali 38'
Saarinen Maali 42'
Ivanov Maali 76'
Yleisömäärä: 752
Tuomari: Tommi Grönman


RoPS v SJK
13. maaliskuuta 2017 RoPS 0–2 SJK Junkohalli, Kemi
18.00 Raportti Klinga Maali 6'
Guichón Maali 57'
Yleisömäärä: 174
Tuomari: Toni Pohjoismäki


Puolivälierät

Ilves v KPV
18. maaliskuuta 2017 Ilves 4–2 KPV Pirkkahalli, Tampere
14.30 Rahimi Maali 52'58' (rp.)
Matrone Maali 72'
Ngueukam Maali 90+4'
Raportti Hasanzada Maali 35'
Sirbiladze Maali 43'
Yleisömäärä: 800
Tuomari: Jari Järvinen


Jaro v Honka
18. maaliskuuta 2017 Jaro 0–1 Honka Tellushalli, Pietarsaari
15.15 Raportti Tolonen Maali 90' Yleisömäärä: 861
Tuomari: Petri Viljanen


SJK v Inter
18. maaliskuuta 2017 SJK 3–2 Inter OmaSp Stadion, Seinäjoki
16.00 Ions Maali 37'
Mboma Maali 70'
Guichón Maali 81'
Raportti Alan Henrique Maali 51'
Furuholm Maali 66'
Yleisömäärä: 1 569
Tuomari: Ville Nevalainen


IFK Mariehamn v HJK
19. maaliskuuta 2017 IFK Mariehamn 0–3 HJK Eckeröhallen, Maarianhamina
17.00 Raportti Yaghoubi Maali 17'
Vaikla Maali 28' (om.)
Pelvas Maali 42' (rp.)
Yleisömäärä: 580
Tuomari: Marko Grönholm


Välierät

Honka v SJK
1. huhtikuuta 2017 Honka 1–1 (ja.)
(4–5 rp.)
SJK Tapiola 1, Espoo
12.30 Liikonen Maali 39' Raportti Hetemaj Maali 29' (rp.) Yleisömäärä: 687
Tuomari: Mikko Mörö


Ilves v HJK
1. huhtikuuta 2017 Ilves 0–1 HJK Pirkkahalli, Tampere
14.30 Raportti Morelos Maali 75' Yleisömäärä: 800
Tuomari: Ville Mäkinen


Loppuottelu

SJK v HJK

23. syyskuuta 2017
SJK 0–1 HJK
Raportti Pelvas Maali 77'

Yleisömäärä: 3 617
Tuomari: Markku Grönholm
GK 33 Viro Mihkel Aksalu (c)
DF 2 Suomi Joel Mero
DF 4 Wales Richard Dorman Keltainen kortti 45 minuutilla 45' Vaihdettu penkille 66 minuutin jälkeen 66'
DF 5 Suomi Dani Hatakka Keltainen kortti 45 minuutilla 45' Vaihdettu penkille 83 minuutin jälkeen 83'
DF 18 Suomi Jarkko Hurme
DF 8 Suomi Johannes Laaksonen Vaihdettu penkille 75 minuutin jälkeen 75'
MF 24 Suomi Obed Malolo Keltainen kortti  50 minuutillaKeltainen kortti  79 minuutillaPunainen kortti  79 minuutilla 50', 79'
MF 6 Suomi Matej Hradecky Vaihdettu penkille 75 minuutin jälkeen 75'
MF 58 Suomi Mehmet Hetemaj
FW 80 Suomi Erfan Zeneli
FW 10 Englanti Billy Ions Vaihdettu penkille 83 minuutin jälkeen 83'
FW 37 Suomi Aristote Mboma
Vaihtopelaajat:
GK 31 Suomi Paavo Valakari
DF 3 Andorra Marc Vales Vaihdettu kentälle 83 minuutin jälkeen 83'
DF 7 Suomi Timo Tahvanainen Vaihdettu kentälle 66 minuutin jälkeen 66'
DF 14 Englanti Kaine Sheppard
DF 15 Suomi Matti Klinga Vaihdettu kentälle 75 minuutin jälkeen 75'
MF 26 Suomi Jesse Sarajärvi
FW 99 Suomi Vahid Hambo
Päävalmentaja:
Englanti Brian Page
DF 6 Suomi Juha Pirinen
DF 8 Brasilia Rafinha (c)
DF 25 Suomi Valtteri Vesiaho Keltainen kortti 28 minuutilla 28'
DF 32 Nigeria Faith Friday Obilor
MF 10 Japani Atomu Tanaka Vaihdettu penkille 90+3 minuutin jälkeen 90+3'
MF 14 Suomi Sebastian Dahlström Vaihdettu penkille 82 minuutin jälkeen 82'
MF 22 Ghana Anthony Annan Keltainen kortti 90 minuutilla 90'
MF 28 Suomi Rasmus Schüller
FW 9 Gambia Demba Savage
FW 31 Suomi Akseli Pelvas
Vaihtopelaajat:
GK 29 Suomi Markus Uusitalo
MF 19 Suomi Lucas Lingman Vaihdettu kentälle 90+3 minuutin jälkeen 90+3'
DF 33 Suomi Henrik Ölander
DF 60 Suomi Kalle Katz
MF 20 Nigeria Vincent Onovo Vaihdettu kentälle 82 minuutin jälkeen 82'
FW 17 Gambia Ousman Jallow
FW 38 Suomi Enoch Banza
Päävalmentaja:
Suomi Mika Lehkosuo

Parhaat maalintekijät

Kahdeksan maalia

Seitsemän maalia

Kuusi maalia

Viisi maalia

Neljä maalia

Lähteet

  1. Suomen Cupin erillismääräykset / Finlands Cups särskilda bestämmelser | Suomen Palloliitto www.palloliitto.fi. Arkistoitu 26.8.2016. Viitattu 18.8.2016.
  2. https://www.palloliitto.fi/uutiset/suomen-cup/miesten-suomen-cup-uuteen-aikaan (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b c d e Miesten Suomen Cupin erillismääräykset 2017 Suomen Palloliitto. Arkistoitu 18.2.2017. Viitattu 17.2.2017.
  • n
  • k
  • m
Kaudet