Michael Ancher

Michael Ancher, omakuva 1902

Michael Peter Ancher (9. kesäkuuta 1849 Bornholm – 19. syyskuuta 1927 Skagen[1]) oli tanskalainen taidemaalari.

Ancher opiskeli Tanskan kuninkaallisessa taideakatemiassa, mutta hän lähti akatemiasta vuonna 1875 ilman loppututkintoa.[1]

Ancher maalasi erityisesti kotiseutunsa Skagenin rantoja ja kalastajaelämää, ja hän oli yksi niin sanotuista Skagenin maalareista (tansk. Skagenmalerne). He olivat joukko pohjoismaalaisia taiteilijoita jotka viettivät aikaansa 1800-luvun lopussa Skagenissa maalaten maisemamuotokuvia. Ryhmään kuuluivat Ancherin lisäksi muun muassa hänen vaimonsa Anna Ancher sekä P. S. Krøyer, Holger Drachmann ja Laurits Tuxen. Hänen töidensä katsotaan merkittävästi ilmentäneen Tanskan naturalismia.[2]

Hän meni vuonna 1880 naimisiin taiteilija Anna Ancherin kanssa ja parille syntyi muutamaa vuotta myöhemmin tytär Helga. Vuoden 1883 maalauksessa Vaimoni muotokuva. Taidemaalari Anna Ancher taiteilija esittää vaimonsa raskaana kun hän odottaa tytärtään, mikä oli erittäin poikkeuksellinen tapa kuvata nainen teoksen maalausaikana.[1] Ancherit olivat ainoat Skagenin maalareista, jotka asuivat kaupungissa pysyvästi.

Teoksia

  • Pääseekö hän kärjen ohi?(tansk. Vil han klare pynten?) (n. 1880)
    Pääseekö hän kärjen ohi?(tansk. Vil han klare pynten?) (n. 1880)
  • Vaimoni muotokuva. Taiteilijatar Anna Ancher (tansk. Portræt af min hustru. Malerinden Anna Ancher) (1883)
    Vaimoni muotokuva. Taiteilijatar Anna Ancher (tansk. Portræt af min hustru. Malerinden Anna Ancher) (1883)
  • Pelastusvene viedään dyynien yli (tansk. Redningsbåden køres gennem klitterne) (1883)
    Pelastusvene viedään dyynien yli (tansk. Redningsbåden køres gennem klitterne) (1883)
  • Tyttö ja auringonkukat (tansk. Pigen med solsikkerne) (1894)
    Tyttö ja auringonkukat (tansk. Pigen med solsikkerne) (1894)
  • Joulupäivä 1900 (tansk. Juledag 1900) (1902)
    Joulupäivä 1900 (tansk. Juledag 1900) (1902)
  • Taidetuomarit. Maalaus kuvaa taiteilijoita J.F. Willumsen, P. S. Krøyer, Laurits Tuxen ja Holger Drachmann. (tansk. Kunstdommere) (1906)
    Taidetuomarit. Maalaus kuvaa taiteilijoita J.F. Willumsen, P. S. Krøyer, Laurits Tuxen ja Holger Drachmann. (tansk. Kunstdommere) (1906)
  • Punainen pelastusvene matkalla merelle (tansk. Den røde redningsbåd sejler ud) (1920)
    Punainen pelastusvene matkalla merelle (tansk. Den røde redningsbåd sejler ud) (1920)

Lähteet

  1. a b c Elisabeth Fabritius: Michael Ancher Kunstindeks Danmark & Weilbachs Kunstnerleksikon. Viitattu 5.2.2018. (tanskaksi)
  2. Otavan iso tietosanakirja, osa 1 vuodelta 1960, s. 486

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Michael Ancher.
  • Skagenin taidemuseo
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Alankomaat
  • Puola
Taiteenala
  • KulturNav
  • Musée d'Orsay
  • RKD Artists
  • ULAN
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
Muut
  • IdRef