Rymäkkä

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

 

Rymäkkä
Tiedot
Toiminnassa 1997–
Tyylilaji folk
Kotipaikka Kouvola, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Jari-Jukka Nippala
Arttu Kunnasto
Simo Helkala
Tuomas Vanhalakka
Ossi Perälä
Otto Alahuhtala

Entiset jäsenet

Risto Niinikoski

Levy-yhtiö

Omakustanne

Aiheesta muualla
Kotisivut
Infobox OKNimi-testi OK

Rymäkkä on suomalainen, vuonna 1997 perustettu folkyhtye. Vaikka yhtye keskittyy pääasiassa aktiiviseen keikkailuun, toimintaan kuuluu myös kesäkuussa järjestettävä lasten kansanmusiikkileiri sekä elokuussa Elimäellä, Löytyn Raavuorella järjestettävä RaavuoriSoitto. Omien äänitteidensä – kolmen pitkäsoiton ja neljän EP-levyn – lisäksi Rymäkän jäsenet ovat levyttäneet muun muassa Viikate- ja Folkswagen-yhtyeiden kanssa. Rymäkälle myönnettiin Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan taidepalkinto vuonna 2009.

Kokoonpano

  • Jari-Jukka Nippala
  • Arttu Kunnasto
  • Simo Helkala
  • Tuomas Vanhalakka
  • Ossi Perälä
  • Otto Alahuhtala

Diskografia

Levyt

  • Renttuja ja herrasmiehiä (2002)
  • Permanto Soikoon! (2003)
  • Niemisen laulukirja (2011)

EP:t

  • Mitäs pojat tuumattais (1998)
  • Kvantti (2000)
  • 9142 (2001)
  • Iskee kuin puolitoista volttia (2007)

Aiheesta muualla

  • Virallinen kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Rymäkkä Last.fm:ssä (englanniksi)
  • Rymäkkä Meteli.netissä
  • Rymäkkä Myspacessa (englanniksi)
  • Rymäkkä Facebookissa