Siikajoen kirkko

Siikajoen kirkko
Siikajoen kirkko.
Siikajoen kirkko.
Sijainti Siikajoenkylä, Siikajoki
Koordinaatit 64°50′12″N, 024°44′12″E
Seurakunta Raahen seurakunta
Rakentamisvuosi 1701
Materiaali puu
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo
Siikajoen kirkko, sankarihaudat
Isänmaalle 1939–1944.

Siikajoen kirkko on Raahen evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkko Siikajoen kunnassa Siikajoenkylässä. Kirkko sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä kylän keskustasta.

Siikajoen seurakunta liittyi Siikasalon seurakuntaan 1. tammikuuta 2007 eli samaan aikaan kuin Ruukin ja Siikajoen kunnat yhdistyivät. Ruukin seurakunta oli jo aiemmin yhdistynyt Vihannin seurakunnan kanssa Siikasalon seurakunnaksi. Vuoden 2013 alusta lähtien Siikasalon seurakunta on ollut osa Raahen seurakuntaa, koska Vihannin kunta liitettiin Raahen kaupunkiin[1], ja tämä liitos vei myös siikajokelaiset seurakunnallisesti osaksi Raahea.

Kellotapuli pihalta katsottuna.

Historia

Siikajoen seurakunta perustettiin Salon seurakunnan kappeliksi 1590. Ensimmäinen kirkko oli mahdollisesti rakennettu vuotta aiemmin. Venäläiset polttivat kirkon vuonna 1591. Toinen kirkko rakennettiin nykyisen kirkon paikalle vuonna 1600. Nykyinen kirkko eli Siikajoen seurakunnan kolmas kirkko rakennettiin vuonna 1701. Vanha kirkko oli purettu uuden tieltä.

Kirkkoa uusittiin vuonna 1765 ja samana vuonna Jaakko Suonperä rakensi kirkkoon saarnastuolin. Vuosina 1771–1772 kuuluisa kirkkomaalari Mikael Toppelius koristeli kirkkoa maalauksillaan. Alttaritaulu Jeesus Getsemanessa on myös Toppeliuksen työtä. Nykyisen ulkomuotonsa kirkko sai Oulun lääninarkkitehdin Johan Oldenburgin suunnittelemana 1852. Kirkon vieressä on kellotapuli, ja sen välittömässä läheisyydessä on Siikajoen taistelun muistomerkki.

Lähteet

  • Aulikki Eerikäinen ja Vesa Ojanperä: Siikajoen kotiseutupolku KirjastoVirma. Arkistoitu 1.4.2017. Viitattu 6.5.2007.
  • Kirsti Vähäkangas: Raahen seutukunnan kirkot: Siikajoen kirkko Raahen kaupunki. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 6.5.2007.

Viitteet

  1. Yksi seurakunta, monta aluetta, paljon toimijoita Raahen seurakunta. Arkistoitu 19.3.2014. Viitattu 9.1.2016.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Siikajoen kirkko Wikimedia Commonsissa
  • Raahen seurakunta: Siikajoen kirkko (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Siikajoen kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
  • n
  • k
  • m
Oulu
Muut kunnat
  • n
  • k
  • m
Perustiedot Wikidatassa: Siikajoen kirkko (Q11893379)
ohje
esiintymä kohteesta
kirkko
valtio
sijaitsee hallinnollisessa alueyksikössä
sijainti
katuosoite
Vanha kirkkotie, 92320 Siikajoki
koordinaatit
64°50′12″N 24°44′12″E / 64.8367°N 24.7367°E / 64.8367; 24.7367
Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.