Vesku

Vesku
Ohjaaja Mika Kaurismäki
Käsikirjoittaja Mika Kaurismäki
Tuottaja Mika Kaurismäki
Kuvaaja Tahvo Hirvonen
Jari Mutikainen
Leikkaaja Jukka Nykänen
Pääosat Vesa-Matti Loiri
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Marianna Films Oy
FS Film Oy
Yleisradio (YLE)
Ensi-ilta Maailman ensi-ilta:
20. elokuuta 2010
Elokuvateatterit:
3. syyskuuta 2010
Kesto 109 min
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 240 000 €
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OKNimi-testi OK

Vesku on viihdetaiteilija Vesa-Matti Loirista kertova dokumenttielokuva. Sen ohjasi Mika Kaurismäki ja sen maailman ensi-ilta pidettiin Inarissa 20. elokuuta 2010. Elokuvateattereihin se saapui 3. syyskuuta.

Elokuvan kuvaaminen aloitettiin 14. kesäkuuta 2009 Provinssirock-festivaaleilla. Siinä kuullaan Loirin lisäksi hänen sukulaistensa sekä työtovereiden (kuten Hannele Lauri ja Esko Salminen) mietteitä.

Helsingin ensi-ilta järjestettiin Maxim-teatterissa. Paikalla oli muiden muassa Esko Salminen, Kimi Räikkönen, Irina Björklund sekä Merja Larivaara. Myös Veskun lapset Jenni, Joonas, Ukko ja Sampo sekä entiset naisystävät Stina Toljander ja Lenita Airisto olivat mukana. [1]

Elokuva esitettiin televisiossa Yle TV2 -kanavalla 30. maaliskuuta 2011.

Arvioita

Episodi
Mikael Saarinen
2/5 tähteä [2]
Iltalehti
Tuomas Riskala
3/5 tähteä [3]
MTV.fi
Tuuve Aro
2.5/5 tähteä [4]

Nyt-liitteen viisi kriitikkoa antoivat elokuvalle tähtiä keskiarvolla 2,6.[5]

Lähteet

  1. Pyykkönen, Emilia: Helsinki: Vesku-elokuvan ensi-ilta. Apu, 9.9.2010, 76. vsk, nro 36, s. 84–85. Tampere: A-lehdet Oy. 177006-1036.
  2. Saarinen, Mikael: Vesku Episodi. 8.9.2010. Viitattu 27.2.2017.
  3. Riskala, Tuomas: Mies Uuno-maskin takaa Iltalehti. 2.9.2010. Viitattu 27.2.2017.
  4. Aro, Tuuve: Vesku MTV.fi. 2.9.2010. Arkistoitu 27.2.2017. Viitattu 27.2.2017.
  5. Kriitikon valinta. Tv-Nyt, 2010, nro 37, s. 20.

Aiheesta muualla

  • Virallinen sivusto (englanniksi)
  • Vesku Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  • Vesku Elonet. (suomeksi)


  • n
  • k
  • m
Pitkät elokuvat (ohjaus)
1980-luku
1990-luku
2000-luku
2010-luku
2020-luku
Dokumenttielokuvat (ohjaus)
Lyhytelokuvat ja TV-elokuvat (ohjaus)
  • Valehtelija (1981)
  • Jackpot 2 (1982)
  • Yötyö (1989)
  • Rytme (1996)
  • Sambólico (1996)
  • Jukka Perko & Hurmio -orkesteri (2000)
  • n
  • k
  • m
Linkitetty data: Vesku (Q11901114)
esiintymä kohteesta
elokuva
lajityyppi
ohjaaja
alkuperämaa
Suomi
alkuperäiskieli
 
SPARQL
Haku löytää elokuvat, jotka täyttävät kaikki valitsemasi ehdot. (hakuohje)
Mallineen hakukäyttöliittymä vaatii toimiakseen asetuksista linkitetty data -pienoisohjelman.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.